Marjo-Metodi, Anni-Aihe.

Anni kirjoitti blogiin jokunen aika sitten omia tunnelmiaan koskien Sivuhenkilön syntyprosessia molempien ajatusaihelmista yhteiseen kahvitteluhetkeen ja siitä pitkin syksyä jalostuneeksi ideaksi, joka nyt kantaa nimeä Sivuhenkilönä. Valotan prosessia seuraavaksi hieman omasta näkökulmastani, koskien etenkin projektin "metodi"-osuutta.

Syksyni on henkilökohtaisesti ollut mielenkiintoinen, voisipa jopa sanoa jonkinlainen ammatillinen kasvuprosessi. Johtotähtenä työhistoriassani on osin hyvin teoreettispainotteisten kirjallisuus- ja kulttuurialan työtehtävien ohessa ollut kiinnotukseni kirjallisuuteen ja kirjallisuuskasvatukseen - nuorten lukutaidon kehittämiseen ja siihen, etteivät ainutlaatuisen instituutiomme kirjastojen oven saranat tulisi liian jäykiksi tai kirjaan tarttuminen tuntuisi liian vieraalta.

Tämän vilpittömän haluni vuoksi olen ajautunut sanataidekasvattajan työtehtäviin, ja eri projektien tiimoilta olen kiertänyt mm. Pohjois-Savon kouluilla ja kirjastoissa levittämässä kirjojen ja sanataiteen ilosanomaa. Joensuun yliopistosta saatu tuore maisterin tutkinto on antanut projektien ammatilliseen toteuttamiseen erinomaiset eväät, mutta tärkeimpänä olen nähnyt oman henkilökohtaisen innostukseni. Se, että olen koulutukseltani kirjallisuudentutkija, on käytännön työssäni teoreettinen sivuseikka; tärkeä kuitenkin, ilman muuta. Vilpitön haluni tehdä töitä kirjallisuuskasvattajana lienee silti kantavinta.

Kesän 2009 loppupuolella minulle tarjoutui ainutlaatuinen tilaisuus avustaa ja assisteerata kahta kirjalijaa; Niina Repoa ja Seita Parkkolaa Kuopion Kirjakantti-kirjallisuusfestivaaleilla. Tästä työkeikasta muodostui merkittävä virstanpylväs myös Sivuhenkilöä ajatellen: tutustuin heidän kehittämäänsä KAUK (kirja astuu ulos kansistaan) -"metodiin" ruohonjuuritasolta lähtien. Tarkemmin: rakensimme Kuopion kaupunginkirjaston satuhuoneeseen Rajat Express -elämystilan teoksista Lupaus ja Loisto. Vedin myöhemmin kuopiolaisille 8- ja 9. luokkalaisille nuorille elämystilassa sanataidepajoja muutaman päivän ajan. Nähdessäni nuorten silmistä palavan innon ja heittäytymisen totesin, että KAUK:lla ja sanataiteella on paljon annettavaa juuri kirjallisuuskasvatukselle ja juuri nämä metodit vaativat massiivisempaa esiintuloa Pohjois-Savon alueella.

Kiinnostukseni vielä lapsenkengissä olevan sanataiteen perusopetuksen kehittämiseen Pohjois-Savossa on ollut käynnissä jo muutaman vuoden ajan. Pieniä suunnitelmia asian suhteen kyllä on ollut, mutta yhtäkkiä tajusin kaiken loksahtavan paikoilleen: elämääni tupsahti konsepti KAUK, minulla oli siihen ideanraakileita (lähinnä tosin sivuaineeseeni, mediakulttuuriin, tiedotusoppiin = mediakasvatukseen liittyviä), minulla oli sanataide ja minulla oli intoa. Mutta jotain tuntui puuttuvan. Jotenkin minusta tuntui, että tämä päässäni muhiva idea vaatisi työparin, jonka avulla voisimme luoda jotain ainutlaatuista, taiteidenvälistä yhteistyötä.

Niinpä esitin kainon kahvittelu-kutsun Annille. Yhtäkkiä huomasin suoltavani jo kuukauden päivät päässäni muhinutta taidetyöpaja-ideaani sekavasti, mutta ilmeisesti tarpeeksi suurella vakuuttavuudella tai innostuneisuudella (tai sitten me vain puhumme Annin kanssa samaa kieltä). Anni oli monologini jälkeen hetken hiljaa, kunnes näin hänen silmänsä laajenevan ja hän huusi juuri Annimaista intoa täynnä olevalla äänellään: "juuri tätä varten olen kerännyt lehtileikkeitä yli kolme vuotta!". Anni toi metodiin aiheen. Syntyi teema, koulukiusaaminen, kouluväkivalta, jonka taustaa Anni omassa blogauksessaan ansiokkaasti avasikin. Löysimme aiheeseemme ja elämystilan rakennusta varten täydellisen kirjan, Terhi Rannelan Taivaan tuuliin. Ja nyt olemme tässä: teemme tiivistä yhteistyötä maratonin mittakaavat saaneissa "pika"suunnittelupalavereissa. Tutustumme toistemme työtapoihin, opimme niistä. Nauramme. Opimme, opimme, opimme. Ja nautimme. Hitsautumisemme työpariksi on jo alkanut, ja hetki hetkeltä huomaan sen syvenevän entisestään. Nautin yhteistyöstä, sillä juuri siinä oppii itsekin eniten.

Inspiraatio- ja flow-tuulahduksia tihkuvan työparin takana on kuitenkin myös kiitoksensa ansaitsevia tahoja: Pohjois-Savon taidetoimikunnan esittävien alojen läänintaiteilija Antti Raekallio innostui ensi palaverista lähtien ideastamme ja auttoi matkamme alkuun (mutta toisaalta patistelee myös loman viettoon - ihan kohta se tapahtuukin!). Heikki Meriranta taas eri rooleissa (mm. palvelija, assistentti, muusikko) sävelsi ja toteutti elämystilaamme mahtavan musiikin, on antanut tarpeellisia insinöörivinkkejä ja syöttää tyttöjä kun nälkä iskee.

Ensi vuosi tuo tulleessaan hienon KAUK:n, Sivuhenkilön vailla vertaa. Odotan sitä innolla.

Mutta nyt, pikkuhiljaa, toteuttamaan Antin käskyä. Toivotan kaikille rauhallista, tunnelmallista joulua ja toiveita täyttävää uutta vuotta. Kuulemisiin ensi vuoden puolella.

Marjo