Sivuhenkilönä viettää mammalomaa vuoden 2011 maalis-huhtikuuhun. Infokirje kevään ja lukuvuoden 2011-2012 työpajoista pohjoissavolaisille yläkouluille lähetetään kevättalven 2011 aikana.
Muistutamme että yläkoululaisille suunnattua työpajaamme voi tilata myös esimerkiksi kirjastot, nuorisotoimet ja seurakunnat. Yhteydenotot: sivuhenkilona@gmail.com TAI ohjaajien henkilökohtaiset työsähköpostit marjo.meriranta@gmail.com ja annimarin@gmail.com
Talven pilkahduksia!
sunnuntai 14. marraskuuta 2010
keskiviikko 14. huhtikuuta 2010
Sivuhenkilönä sai apurahaa!
Suomen Kulttuurirahaston Pohjois-Savon maakuntarahasto on myöntänyt 13.4.2010 koulukiusaamista käsittelevään sana- ja teatteritaidehankkeeseen "Sivuhenkilönä" 5,000 euroa apurahaa.
Työpajan ohjaajat, Anni ja Marjo, kiittävät maakuntarahastoa hankkeen mahdollistamisesta ja tuesta!
Onnesta soikeaksi muuttuneet ohjaajat suuntaavat ajatuksensa saman tien kohti ensi lukuvuotta ja pohjoissavolaisia yläkouluja. Olkaahan kuulolla!
Työpajan ohjaajat, Anni ja Marjo, kiittävät maakuntarahastoa hankkeen mahdollistamisesta ja tuesta!
Onnesta soikeaksi muuttuneet ohjaajat suuntaavat ajatuksensa saman tien kohti ensi lukuvuotta ja pohjoissavolaisia yläkouluja. Olkaahan kuulolla!
perjantai 5. maaliskuuta 2010
KAUK... Elämystila... Hä? Miksi?
Hämmennyn sanayhdistelmästä KAUK. En ollut kuullut - pitäisikö? Oliko yleissivistyksessäni tässä kohdassa nolostuttavan iso aukko?
Marjon mukaan ei ollut syytä huoleen:
KAUK on jokseenkin tuntematon kirjallisuuskasvatuksen muoto. Vielä.
Neljä kuukautta sitten se oli tuntematon minullekin. Vielä.
KAUK = KIRJA ASTUU ULOS KANSISTAAN on työtapa, metodi, jossa valitun kirjan teemat, henkilöt, tapahtumat, paikat ja aika tuodaan astittavaksi, koettavaksi ja havainnoivaksi.
Yleensähän olemme tottuneet kohtaamaan kirjan henkilökohtaisena lukukokemuksena mutta KAUKissa kirja on vasta ponnistuslauta monenlaisille taiteellisille kokemuksille, yksin ja yhdessä.
Ostan ajatuksen. Luontaisesti, ammattitaitojemme mukaisesti, meidän työpajassamme Taivaan Tuuliin -romaani tulisi astumaan ulos kansistaan sanataiteen ja draaman avulla. Erilaisia pientehtäviä liittyen kirjan teemaan ja henkilöihin. Pidän siitä.
Mutta sitten Marjo puhuukin jo elämystilasta.
Missä se semmonen on? Mitä siellä tapahtuu?
ELÄMYSTILA on lavaste, jossa työpaja tapahtuu. Kouluissa se voi olla tuttu musiikinluokka, kirjastossa pieni näyttelyhuone. Tuttu paikka, jonka me työpajan ohjaajina lavastamme erinäköiseksi. Tuomme mukanamme kankaita, jätesäkkejä, videoinstallaation, panderolleja, musiikkia... Konkreettista materiaalia, elementtejä jotka symboloivat joko läheisesti tai kaukaisesti jotakin Taivaan Tuuliin -romaanin osa-aluetta.
Visuaalinen suunnittelu ja sen valmistelu ottavat aikansa. Teemme huolella ja pyrimme miettimään loppuun asti materiaalien kiinnityksen, kuljetuksen ja säilymisen ehjänä. Shoppailemme siiman perässä, askartelemme sanomalehtimattoa.
Mutta lopullisen tuomiomme kohtaamme vasta itse työssä: herätessämme 04:30, ajaessamme hyytävällä pakkasella pohjoissavolaiselle yläkoululle, odottaessamme koulun ovien takana 07:00 ja rakentaessamme elämystilan tavalliseen luokkatilaan ennen ensimmäisen oppitunnin alkua 08:15.
Kun avamme luokan oven ja pyydämme oppilaat elämystilaan, on paras kiitos: "Vau!"
Kiertäessämme Sivuhenkilönä ja kohdatessamme erilaisia tiloja,
valoisia, korkeita, isoja, kaikuvia,
huomaan että elämystila on joka kerta erilainen vaikka tuomamme "lavasteet", materiaalit ja elementit, ovatkin aina samat.
Tässä katupanderolli ja sanomalehtimatto Haminalahdessa 20.2.2010.
Sama panderolli Matin ja Liisan koulussa 22.2.2010 tällä kertaa "Auran pöydän" vierellä.
Koska visuaalinen ilme on muuttuva, niin on myös tilan tunnelma. Joskus pimeä luola, joskus kaikuva selli. Joskus luonnonvaloa tulviva toivonpesä, joskus ahdistavan tiivis.
Mitä se sitten antaa? Kuinka elämystila vaikuttaa työskentelyyn?
Se etäännyttää. Se vie pois tutusta ja omasta koulusta. Vaikka teemat ja tapahtumat olisivatkin tuttuja, elämystila mahdollistaa niiden käsittelemisen vieraassa ympäristössä.
Elämystila luo siis turvaa ettei työpaja kosketa osallistujaa liian syvältä. Mutta se myös luo mahdollisuuden heittäytyä tuntemattomaan. Heittäytyä tarkastelemaan, kokemaan ja havainnoimaan.
Elämystilassa työskentely on tavallisista koulupäivistä poikkeavaa, se on ainutlaatuista - siksi se myös motivoi osallistumaan. Osallistujat kunnioittavat huolella rakennettua tilaa ja antavat kuin vastalahjaksi osallistumisensa.
Tilan on siis lunastettava lupauksensa ja annettava mahdollisuus kurkistaa kirjan kansien väliin. Siksi on tarkoitetusti täynnä kirjasta nousevaa symboliikkaa josta osallistujat saavat halutessaan kerätä ideoita sanataide- ja draamaharjoituksiin. Jos luovuus on jäässä tai toiminta tylsää, tilassa on aina jotakin jota katsoa tarkemmin.
Elämystila houkuttelee elämään kirjan tapahtumia ja eläytymään henkilöihin. Kirjan päähenkilön päiväkirjan kirjoittaminen tai tapahtumien näytteleminen tuntuu elämystilassa luonnollisemmalta kuin paljaassa luokkahuoneessa.
Ja jotta fiktion ja faktan rajat pysyisivät selkkeinä muttei kuitenkaan rajoittavina, on osallistujilla kädessään kuminauhat, roolimerkit. Ne kertovat onko tehtävänäsi eläytyä kiusatun, kiusaajan vai sivuhenkilön rooliin. Ne luovat mahdollisuuden ajatukselle: "Ei täällä, en tässä ole minä vaan joku muu. Se antaa mahdollisuuksia, rohkeutta ja turvaa heittäytyä. Kukaan ei voi jälkeen päin syyttää, miksi teit niin. Se en ollut minä vaan minulle annettu rooli."
Työpajapäivään kuuluva kolmen tunnin elämystilan rakennus ja purku osoittautuu arvoisekseen. KAUK ja ELÄMYSTILA tekevät Sivuhenkilönä -työpajasta ainutlaatuisen. Se on vaikuttava työympäristö meille mutta ennen kaikkea osallistujille.
Aura,
koulukiusatun kivetetyt kasvot.
Ulrike ja Andreas,
maailmanhistoriasta ponnahtavat esikuvat.
Marjon mukaan ei ollut syytä huoleen:
KAUK on jokseenkin tuntematon kirjallisuuskasvatuksen muoto. Vielä.
Neljä kuukautta sitten se oli tuntematon minullekin. Vielä.
KAUK = KIRJA ASTUU ULOS KANSISTAAN on työtapa, metodi, jossa valitun kirjan teemat, henkilöt, tapahtumat, paikat ja aika tuodaan astittavaksi, koettavaksi ja havainnoivaksi.
Yleensähän olemme tottuneet kohtaamaan kirjan henkilökohtaisena lukukokemuksena mutta KAUKissa kirja on vasta ponnistuslauta monenlaisille taiteellisille kokemuksille, yksin ja yhdessä.
Ostan ajatuksen. Luontaisesti, ammattitaitojemme mukaisesti, meidän työpajassamme Taivaan Tuuliin -romaani tulisi astumaan ulos kansistaan sanataiteen ja draaman avulla. Erilaisia pientehtäviä liittyen kirjan teemaan ja henkilöihin. Pidän siitä.
Mutta sitten Marjo puhuukin jo elämystilasta.
Missä se semmonen on? Mitä siellä tapahtuu?
ELÄMYSTILA on lavaste, jossa työpaja tapahtuu. Kouluissa se voi olla tuttu musiikinluokka, kirjastossa pieni näyttelyhuone. Tuttu paikka, jonka me työpajan ohjaajina lavastamme erinäköiseksi. Tuomme mukanamme kankaita, jätesäkkejä, videoinstallaation, panderolleja, musiikkia... Konkreettista materiaalia, elementtejä jotka symboloivat joko läheisesti tai kaukaisesti jotakin Taivaan Tuuliin -romaanin osa-aluetta.
Visuaalinen suunnittelu ja sen valmistelu ottavat aikansa. Teemme huolella ja pyrimme miettimään loppuun asti materiaalien kiinnityksen, kuljetuksen ja säilymisen ehjänä. Shoppailemme siiman perässä, askartelemme sanomalehtimattoa.
Mutta lopullisen tuomiomme kohtaamme vasta itse työssä: herätessämme 04:30, ajaessamme hyytävällä pakkasella pohjoissavolaiselle yläkoululle, odottaessamme koulun ovien takana 07:00 ja rakentaessamme elämystilan tavalliseen luokkatilaan ennen ensimmäisen oppitunnin alkua 08:15.
Kun avamme luokan oven ja pyydämme oppilaat elämystilaan, on paras kiitos: "Vau!"
Kiertäessämme Sivuhenkilönä ja kohdatessamme erilaisia tiloja, valoisia, korkeita, isoja, kaikuvia,
huomaan että elämystila on joka kerta erilainen vaikka tuomamme "lavasteet", materiaalit ja elementit, ovatkin aina samat.
Tässä katupanderolli ja sanomalehtimatto Haminalahdessa 20.2.2010.
Sama panderolli Matin ja Liisan koulussa 22.2.2010 tällä kertaa "Auran pöydän" vierellä.
Koska visuaalinen ilme on muuttuva, niin on myös tilan tunnelma. Joskus pimeä luola, joskus kaikuva selli. Joskus luonnonvaloa tulviva toivonpesä, joskus ahdistavan tiivis.
Mitä se sitten antaa? Kuinka elämystila vaikuttaa työskentelyyn?
Se etäännyttää. Se vie pois tutusta ja omasta koulusta. Vaikka teemat ja tapahtumat olisivatkin tuttuja, elämystila mahdollistaa niiden käsittelemisen vieraassa ympäristössä.
Elämystila luo siis turvaa ettei työpaja kosketa osallistujaa liian syvältä. Mutta se myös luo mahdollisuuden heittäytyä tuntemattomaan. Heittäytyä tarkastelemaan, kokemaan ja havainnoimaan.
Elämystilassa työskentely on tavallisista koulupäivistä poikkeavaa, se on ainutlaatuista - siksi se myös motivoi osallistumaan. Osallistujat kunnioittavat huolella rakennettua tilaa ja antavat kuin vastalahjaksi osallistumisensa.
Tilan on siis lunastettava lupauksensa ja annettava mahdollisuus kurkistaa kirjan kansien väliin. Siksi on tarkoitetusti täynnä kirjasta nousevaa symboliikkaa josta osallistujat saavat halutessaan kerätä ideoita sanataide- ja draamaharjoituksiin. Jos luovuus on jäässä tai toiminta tylsää, tilassa on aina jotakin jota katsoa tarkemmin.
Elämystila houkuttelee elämään kirjan tapahtumia ja eläytymään henkilöihin. Kirjan päähenkilön päiväkirjan kirjoittaminen tai tapahtumien näytteleminen tuntuu elämystilassa luonnollisemmalta kuin paljaassa luokkahuoneessa.
Ja jotta fiktion ja faktan rajat pysyisivät selkkeinä muttei kuitenkaan rajoittavina, on osallistujilla kädessään kuminauhat, roolimerkit. Ne kertovat onko tehtävänäsi eläytyä kiusatun, kiusaajan vai sivuhenkilön rooliin. Ne luovat mahdollisuuden ajatukselle: "Ei täällä, en tässä ole minä vaan joku muu. Se antaa mahdollisuuksia, rohkeutta ja turvaa heittäytyä. Kukaan ei voi jälkeen päin syyttää, miksi teit niin. Se en ollut minä vaan minulle annettu rooli."
Työpajapäivään kuuluva kolmen tunnin elämystilan rakennus ja purku osoittautuu arvoisekseen. KAUK ja ELÄMYSTILA tekevät Sivuhenkilönä -työpajasta ainutlaatuisen. Se on vaikuttava työympäristö meille mutta ennen kaikkea osallistujille.
Aura,
koulukiusatun kivetetyt kasvot.
Ulrike ja Andreas,
maailmanhistoriasta ponnahtavat esikuvat.
lauantai 13. helmikuuta 2010
Sivuhenkilönä keikkailee ja pilotoi!
Sivuhenkilön kaksi seuraavaa viikkoa sujuvat odotettujen työpajakeikkojen merkeissä. Viikon päästä lauantaina (20.2.) meitä kutsuu Lupa liikkua -hankkeen leiri Haminalahden leirikeskuksessa. 22.2. suuntaamme nenänpäät kohti Lapinlahden Matin ja Liisan yläkoulua, jossa vedämme pajat seiskoille, kaseille ja yseille. Saman viikon perjantaina suuntaamme Vesannon yhtenäiskoululle samalla sapluunalla. Niin mahtavaa päästä käytännössä kokoamaan elämystilaa, Auran maailmaa, saada aikaan jotain konkreettista lähes neljän kuukauden suunnittelu- ja valmistelutyön jälkeen!
Kuvia pystytetyistä elämystiloista ja työpajatouhuista tulee tänne blogin puolelle keikkojen jälkeen muutaman viikon sisällä.
Kuvia pystytetyistä elämystiloista ja työpajatouhuista tulee tänne blogin puolelle keikkojen jälkeen muutaman viikon sisällä.
keskiviikko 27. tammikuuta 2010
Sivuhenkilönä Sarkan nettisivuilla.
SARKA, luovien alojen kehittämishanke Pohjois-Savossa, kertoo nettisivuillaan Sivuhenkilöstä otsikolla: "Kulttuuri käy käsiksi koulukiusaamiseen".
Tutustu SARKAan nettisivuilla:
http://web.sarkaa.fi/web/sarka/etusivu
Informaatiota Sivuhenkilöstä otsikon "koulutus" ja alaotsikon "muiden tahojen koulutusta" alta.
Kulttuurissa riittää työSARKAa!
Tutustu SARKAan nettisivuilla:
http://web.sarkaa.fi/web/sarka/etusivu
Informaatiota Sivuhenkilöstä otsikon "koulutus" ja alaotsikon "muiden tahojen koulutusta" alta.
Kulttuurissa riittää työSARKAa!
torstai 21. tammikuuta 2010
Arvokeskustelusta arvotoimintaan.
Sivuhenkilönä-tiimi sai kunnian osallistua Pohjois-Savon Taidetoimikunnan edustajana Valtioneuvoston kanslian järjestämään seminaariin nuorten syrjäytymisuhista ja kulttuurista keskiviikkona 21.1.2010 Helsingissä. Seminaariohjelman teemoja olivat "Sukupolvet ja syrjäytyminen", "Lapset ja nuoret talouden taantumassa", "Kiusaamisen ja väkivallan vallassa" sekä "Nuorten elämänhallinta median ja pirstoutuvat kulttuurin paineessa".
Helsingin yliopiston suuren juhlasalin täytti lähes 400 hengen seminaarivieraiden joukko, joka koostui nuorisotutkijoista, sosiaali- ja nuorisotyöntekijöistä, nuorisotaiteen- ja kulttuurin tekijöistä, valtakunnanpoliitikoista, kaupunginpäättäjistä sekä kansalaisjärjestöjen ja yhdistysten edustajista. Ensi katsaukselta poissaolollaan hämmästytti itse päätähdet, eli nuoret, mutta toivoaksemme he olivat siellä, missä heidän kuuluikin olla keskellä keskiviikkopäivää: koulussa tai töissä. Nuorten osallistuminen kautta maan oli kuitenkin mahdollistettu erinomaisen toimivasti Internetin välityksellä, josta seminaaria sai seurata livenä tai käydä seminaarikeskustelua Facebookissa. Ja mikä ilahduttavaa, läsnä olleet nuoret näkyivät ja kuuluivat muidenkin puolesta sekä ohjelmanumeroissa että puheenvuoroissa.
Seminaarin avasi Pääministeri Matti Vanhanen esittämällä kysymyksen päivän puheenaiheesta: miksi niin moni nuori syrjäytyy ja mitä asialle olisi tehtävissä? Pitkin päivää kaikki puheenvuorot, tavalla tai toisella, palasivat tähän. Helsingin kaupungin sosiaaliviraston sosiaalityöntekijän, VTL Jaana Kivistön puheenvuoro suuntansa menettäneistä huostaanotetuista nuorista - surullisista kohtaloista, jotka hänelle ovat arkipäivää, ravistutti. Huostaanotot ovat lisääntyneet, kovat huumeet ovat palanneet, poikien ohella nuorten tyttöjen paha olo on alkanut näkyä ongelmakäyttäytymisenä, johon kuuluvat niin väkivalta kuin huumeetkin.
Ensimmäisten puheenvuorojen taustalla häilyi myös kysymys talouden ja laman vaikutuksista nuoriin. Talouden taantuma saa niin kodin, päivähoidon, työelämän kuin vapaa-ajankin ympäristön horjumaan. Laman vaikutukset vanhempiin heijastuvat suoraan lapsiin. Vanhemmat ovat lomautettuna tai joutuvat työttömiksi, harrastukset vähenevät (ei ole varaa), ja ympäristöään alati tarkkaileva lapsi tai nuori alkaa haaveilla lottovoitosta, jotta voisi auttaa vanhempiaan. Onko se lapsen tehtävä?
Teatteri Psyykkiksen esitys "Himo kiusata" oli moninäkökulmainen ja ajan hermoilla esiintynyt teatteriteos kiusaamisesta. Kuuleman mukaan kaikilla ryhmän jäsenillä on henkilökohtaista kokemusta kiusaamisesta joko kiusattuna tai kiusaajana. Asiantuntijoina nuoret näyttelijät ylsivätkin kokonaisvaltaiseen ilmaisuun, joka sai otteisiinsa salillisen katsojia, herkisti ja vaikutti häpeilemättömyydellään. Voimaannuttavaa, koskettavaa!
Taas läsnä olleiden nuorten puheenvuorot intohimoisesta, jopa paatoksellisesta, muodostaan huolimatta olivat päivän konkreettisinta antia. Nuoret menivät suoraan asiaan, sanoittivat ongelman ja antoivat kylkiäisiksi ratkaisumallin. Esiin nousivat muun muassa pitkät koulupäivät, jotka täyttävät läksy- ja koekirjoineen nuoren arkipäivät ja aiheuttavat siten väsymystä, stressiä, vapaa-ajan ja harrastusten puutetta, sosiaalista erakoitumista sekä riittämättömyyden ja suorittamisen tunnetta elämiseen. Ratkaisumallina nuoret esittivät, että koulupäivien tulisi sisältää enemmän puurtamisesta irrottavia taide- ja taitoaineita sekä mahdollisuutta toteuttaa omaa harrastustaan koulupäivän aikana. Jos olisin rohjennut, niin olisin huomauttanut, että naapurimaassamme Norjassa tämä jo hoidossa: viulisti voi lähteä kesken matematiikan tunnin viulutunnille, ja useimmissa tapauksissa pikkuviulistien helpottamiseksi viuluopettaja tulee opettamaan koululle.
Vaikka seminaari dramaturgisesti koostui eri nuorisoasiantuntijoiden kokemuksista ja kommenteista, oli meille ja kenties seminaarin järjestäjillekin yllätys, kuinka tiiviisti se pohjautui arvokeskustelun ympärille ja kuinka syvälle arvokeskustelussa päivän aikana päästiin. Välillä mieleen hiipi melkein epätoivo: näinkö huonosti asiat ovat?
Arvokeskustelun aloitti Ylen kokoama videokollaasiesitys nykynuorten ongelmista, arvoista ja toiveista. Kollaasiesityksen pohjalta nykynuoret kokevat ongelmikseen kiireen, stressin ja suorittamisen. Nuoret ovat huolissaan vallitsevasta välinpitämättömyydestä ja kuuluttavat vastuusta ympäristöstä sekä muista ihmisistä. Esityksen mukaan nuoret arvostavat rutiineja, hyvää arkea ja turvallisuutta - niitä toivotaan enemmän kuin rahaa tai iltapäivälehtijulkisuutta. Kuinka yksinkertaista!
Nuorten sanoissa ja tuotoksissa kihisi tyytymättömyys ja pettymys aikuisiin: aikuisten kovien arvojen esimerkkielämää seuraamalla ja sen vaikutuksessa kasvamalla eheä nuoruus on yhä harvemmassa. Ja kuinka tervettä olikaan, että tässä seminaarikeskustelussa aikuiset myönsivät että "huonon kaverin" roolissa olivatkin he itse. Toisaalta syyttävää sormea osoiteltiin myös kouluympäristön ja vapaa-ajan suuntaan: nuorilla on kilpailupaineita jo ala- ja yläkoulu- sekä lukioiässä, puhumattakaan hyvin suorituspainotteisista harrastuksista. Ratkaisuiksi näihin ongelmiin nähtiin luovuutta, leikkiä, terveitä kaverisuhteita... Länsimaissa yleisenä linjana tuntuisikin olevan ongelmiin keskittyminen niiden ennaltaehkäisyn sijaan. Entäpä jos ryhtyisimme toteuttamaan ongelmia ehkäiseviä palveluja jo kasvun varhaisessa vaiheessa?
Useissa seminaarivieraiden puheenvuoroissa peräänkuulutettiin lasten ja nuorten itseisarvoa. Suorasanainen tutkija Tommi Hoikkala antoi jopa ymmärtää, että yhteiskunta kokee oikeudekseen päättää, kasvatetaanko kukin sukupolvi kuluttajiksi, työntekijöiksi vai kansalaisiksi - ja valitettavan usein onnistuu siinä. Lapsiasiainvaltuutettu Maria Kaisa Aula herättikin tässä nousukauden lähtöpisteessä miettimään tulevan tien pintaa ja oppimaan edellisen nousukauden virheistä: annammeko oikeudet lapsille ja nuorille vain välinearvoiksi tulevaisuuteen ja työkaluiksi entistä tehokkaamman yhteiskunnan rakentamiseen, vai heidän itsensä vuoksi ja heidän elämäänsä tässä hetkessä?
Aikaamme leimaa kiire ja suorittaminen. Lama- ja työttömyyspaineissa vanhemman on pakko puristaa, vastata työpuhelimeen vielä neljänkin jälkeen. Lapsi katsoo vanhempaansa vierestä ja oppii saman käyttäytymismallin, joka perustuu kiireeseen ja suorittamiseen. Kiireen ja vapaa-ajan määrittäminen ja rajojen asettaminen on yksi tärkeimmistä vanhempien tehtävistä. Uskon, että tämä lapsiasiainvaltuutettu Maria Kaisa Aulan kaneetti sai monen salissa olleen korvat punottamaan.
Taidetoiminnan ja kulttuurin merkitys koettiin yleisesti yhtenä merkittävimpänä muotona sekä yksilöiden että kokonaisen sukupolven itseisarvon vahvistamiseksi. Seminaariväen kokemusten mukaan taide ja kulttuuri pysäyttää maistelemaan tätä hetkeä ja luomaan yhteisöllisyyttä sekä opettaa myös koko elämän seuraavaa elämänhallintaa.
Sivuhenkilöä silmälläpitäen yhdet odotetuimmista puheenvuoroista pitivät Sylvään-Marttilan koulun rehtori Jari Andersson sekä tutkija Tomi Kiilakoski, joiden puheenvuorot keskittyivät kiusaamiseen ja väkivaltaan. Anderssonin puheenvuorosta kuulsi omakohtainen kokemus: opettajat tarvitsevat lisää keinoja havaitakseen koulukiusaamisen - esimerkiksi suuressa koulussa poikien nujakointi mielletään helposti osana kasvua maskuliinisuuteen. Mutta onko se välttämättä sitä? Kiusaamisen ehkäisy on yksi koulun tärkeimmistä tehtävistä. Tutkija Tomi Kiilakoski lausui Anderssonin jälkeen ilmoille sanat, jotka saivat Sivuhenkilö-tiimin melkein taputtamaan: koulukiusaaminen on väkivaltaa! Kiusaaminen on aina väkivaltaa. Jos oppilas pahoinpidellään välitunnilla, on lähes surkuhupaisaa puhua tapauksesta "kiusaamisena". Kouluampumisaallon myötä kouluväkivalta on tunnistettu sosiaaliseksi ongelmaksi, ja juuri tähän näkökulmaan taidetyöpajamme haluaa myös puuttua. Kouluympäristö on merkittävä väkivallan areena ja meidän kasvattajien (vanhempien, opettajien) tehtävänä on organisoida tietoisia toimintaperiaatteita asian hyväksi.
Oman ratkaisunsa kiusaamisen estämiseen toi seuraavien puheenvuorojen mediakeskustelu, joka pyrki vastamaan kysymykseen: miten olla nuori 2000-luvulla, kun reaalimaailman lisäksi ympäristönä on myös virtuaalinen maailma? Internetin sovellutukset ja sosiaalinen media on tärkeä osa nuorten arkipäivää. IRC-gallerian poliisi, ylikonstaapeli Marko "fobba" Forss peräänkuulutti ennaltaehkäiseviä, virtuaalisia toimintamalleja. Meidän kasvattajien ja päättäjien olisi entistä tärkeämpää jalkautua sinne, missä nuoret nykyisin ovat: nettiin. Sosiaalisen median edut ovat kiistattomat: tavoitetaan suuri määrä ihmisiä helposti ja edullisesti.
Hypermedian professori Frans Mäyrä puhui niin ikään sosiaalisen ja digitaalisen median puolesta. Nuorten verkottunut elämä on meidän kasvattajien ja päättäjien peloista huolimatta monimuotoista. Digitaaliset tilat ovat syrjäyttämässä "kylänraitit" ja ostarit, ja sosiaalisessa mediassa tämä aivan samanlainen nuorisokulttuuri elää samalla tavalla kuin se tapahtui viime vuosikymmenillä. Nuoret luovat sisältöjä ja rakentavat osan identiteetistään verkossa. Internet sovellutuksineen ei siis välttämättä ole uhka, vaan mahdollisuus.
Seminaarin päätti seitsemän hengen paneelikeskustelu nuorten syrjäytymisuhista ja niiden estämisen toimintamalleista. Ryhmän mukaan suomen nuorison suurimmat kipukohdat ja ydinongelmat ovat kohtaamattomuus, läsnäolon ja me-hengen puute, oman yhteisön ja henkilökohtaisen oman ajan puute, eri osa-alueiden (muun muassa nuoret, koulu, perhe, hallinto) kohtaamattomuus sekä suvaitsemattomuus heikkoutta, hitautta ja typeryyttä kohtaan eli täydellisyyden tavoittelu kaikin konstein. Viimeistään tässä vaiheessa oli siis selvää että lasten ja nuorten ongelmat tässä maassa, tässä ajassa, on asetetuissa arvoissa ja arvoihin pohjautuvissa toimintamalleissa - toisin kuin samanaikaisesti Haitilla, jossa nuoriso taistelee kulkutauteja, ravinnonpuutetta ja shokkitilan aiheuttamaa suunnatonta rikollisuutta vastaan.
Ehdotammekin, että tämä perusturvallisuuden ja -tarpeiden täyttämä yhteiskunta voisi seuraavaksi päättää ottaa oikeudekseen siirtyä valtionsihteeri Risto Volasta lainatakseni "arvokeskustelusta arvotoimintaan".
Anni ja Marjo
Seminaarin verkkosivut osoitteessa:
http://www.vnk.fi/hankkeet/nuorisoseminaari2010/fi.jsp
Helsingin yliopiston suuren juhlasalin täytti lähes 400 hengen seminaarivieraiden joukko, joka koostui nuorisotutkijoista, sosiaali- ja nuorisotyöntekijöistä, nuorisotaiteen- ja kulttuurin tekijöistä, valtakunnanpoliitikoista, kaupunginpäättäjistä sekä kansalaisjärjestöjen ja yhdistysten edustajista. Ensi katsaukselta poissaolollaan hämmästytti itse päätähdet, eli nuoret, mutta toivoaksemme he olivat siellä, missä heidän kuuluikin olla keskellä keskiviikkopäivää: koulussa tai töissä. Nuorten osallistuminen kautta maan oli kuitenkin mahdollistettu erinomaisen toimivasti Internetin välityksellä, josta seminaaria sai seurata livenä tai käydä seminaarikeskustelua Facebookissa. Ja mikä ilahduttavaa, läsnä olleet nuoret näkyivät ja kuuluivat muidenkin puolesta sekä ohjelmanumeroissa että puheenvuoroissa.
Seminaarin avasi Pääministeri Matti Vanhanen esittämällä kysymyksen päivän puheenaiheesta: miksi niin moni nuori syrjäytyy ja mitä asialle olisi tehtävissä? Pitkin päivää kaikki puheenvuorot, tavalla tai toisella, palasivat tähän. Helsingin kaupungin sosiaaliviraston sosiaalityöntekijän, VTL Jaana Kivistön puheenvuoro suuntansa menettäneistä huostaanotetuista nuorista - surullisista kohtaloista, jotka hänelle ovat arkipäivää, ravistutti. Huostaanotot ovat lisääntyneet, kovat huumeet ovat palanneet, poikien ohella nuorten tyttöjen paha olo on alkanut näkyä ongelmakäyttäytymisenä, johon kuuluvat niin väkivalta kuin huumeetkin.
Ensimmäisten puheenvuorojen taustalla häilyi myös kysymys talouden ja laman vaikutuksista nuoriin. Talouden taantuma saa niin kodin, päivähoidon, työelämän kuin vapaa-ajankin ympäristön horjumaan. Laman vaikutukset vanhempiin heijastuvat suoraan lapsiin. Vanhemmat ovat lomautettuna tai joutuvat työttömiksi, harrastukset vähenevät (ei ole varaa), ja ympäristöään alati tarkkaileva lapsi tai nuori alkaa haaveilla lottovoitosta, jotta voisi auttaa vanhempiaan. Onko se lapsen tehtävä?
Teatteri Psyykkiksen esitys "Himo kiusata" oli moninäkökulmainen ja ajan hermoilla esiintynyt teatteriteos kiusaamisesta. Kuuleman mukaan kaikilla ryhmän jäsenillä on henkilökohtaista kokemusta kiusaamisesta joko kiusattuna tai kiusaajana. Asiantuntijoina nuoret näyttelijät ylsivätkin kokonaisvaltaiseen ilmaisuun, joka sai otteisiinsa salillisen katsojia, herkisti ja vaikutti häpeilemättömyydellään. Voimaannuttavaa, koskettavaa!
Taas läsnä olleiden nuorten puheenvuorot intohimoisesta, jopa paatoksellisesta, muodostaan huolimatta olivat päivän konkreettisinta antia. Nuoret menivät suoraan asiaan, sanoittivat ongelman ja antoivat kylkiäisiksi ratkaisumallin. Esiin nousivat muun muassa pitkät koulupäivät, jotka täyttävät läksy- ja koekirjoineen nuoren arkipäivät ja aiheuttavat siten väsymystä, stressiä, vapaa-ajan ja harrastusten puutetta, sosiaalista erakoitumista sekä riittämättömyyden ja suorittamisen tunnetta elämiseen. Ratkaisumallina nuoret esittivät, että koulupäivien tulisi sisältää enemmän puurtamisesta irrottavia taide- ja taitoaineita sekä mahdollisuutta toteuttaa omaa harrastustaan koulupäivän aikana. Jos olisin rohjennut, niin olisin huomauttanut, että naapurimaassamme Norjassa tämä jo hoidossa: viulisti voi lähteä kesken matematiikan tunnin viulutunnille, ja useimmissa tapauksissa pikkuviulistien helpottamiseksi viuluopettaja tulee opettamaan koululle.
Vaikka seminaari dramaturgisesti koostui eri nuorisoasiantuntijoiden kokemuksista ja kommenteista, oli meille ja kenties seminaarin järjestäjillekin yllätys, kuinka tiiviisti se pohjautui arvokeskustelun ympärille ja kuinka syvälle arvokeskustelussa päivän aikana päästiin. Välillä mieleen hiipi melkein epätoivo: näinkö huonosti asiat ovat?
Arvokeskustelun aloitti Ylen kokoama videokollaasiesitys nykynuorten ongelmista, arvoista ja toiveista. Kollaasiesityksen pohjalta nykynuoret kokevat ongelmikseen kiireen, stressin ja suorittamisen. Nuoret ovat huolissaan vallitsevasta välinpitämättömyydestä ja kuuluttavat vastuusta ympäristöstä sekä muista ihmisistä. Esityksen mukaan nuoret arvostavat rutiineja, hyvää arkea ja turvallisuutta - niitä toivotaan enemmän kuin rahaa tai iltapäivälehtijulkisuutta. Kuinka yksinkertaista!
Nuorten sanoissa ja tuotoksissa kihisi tyytymättömyys ja pettymys aikuisiin: aikuisten kovien arvojen esimerkkielämää seuraamalla ja sen vaikutuksessa kasvamalla eheä nuoruus on yhä harvemmassa. Ja kuinka tervettä olikaan, että tässä seminaarikeskustelussa aikuiset myönsivät että "huonon kaverin" roolissa olivatkin he itse. Toisaalta syyttävää sormea osoiteltiin myös kouluympäristön ja vapaa-ajan suuntaan: nuorilla on kilpailupaineita jo ala- ja yläkoulu- sekä lukioiässä, puhumattakaan hyvin suorituspainotteisista harrastuksista. Ratkaisuiksi näihin ongelmiin nähtiin luovuutta, leikkiä, terveitä kaverisuhteita... Länsimaissa yleisenä linjana tuntuisikin olevan ongelmiin keskittyminen niiden ennaltaehkäisyn sijaan. Entäpä jos ryhtyisimme toteuttamaan ongelmia ehkäiseviä palveluja jo kasvun varhaisessa vaiheessa?
Useissa seminaarivieraiden puheenvuoroissa peräänkuulutettiin lasten ja nuorten itseisarvoa. Suorasanainen tutkija Tommi Hoikkala antoi jopa ymmärtää, että yhteiskunta kokee oikeudekseen päättää, kasvatetaanko kukin sukupolvi kuluttajiksi, työntekijöiksi vai kansalaisiksi - ja valitettavan usein onnistuu siinä. Lapsiasiainvaltuutettu Maria Kaisa Aula herättikin tässä nousukauden lähtöpisteessä miettimään tulevan tien pintaa ja oppimaan edellisen nousukauden virheistä: annammeko oikeudet lapsille ja nuorille vain välinearvoiksi tulevaisuuteen ja työkaluiksi entistä tehokkaamman yhteiskunnan rakentamiseen, vai heidän itsensä vuoksi ja heidän elämäänsä tässä hetkessä?
Aikaamme leimaa kiire ja suorittaminen. Lama- ja työttömyyspaineissa vanhemman on pakko puristaa, vastata työpuhelimeen vielä neljänkin jälkeen. Lapsi katsoo vanhempaansa vierestä ja oppii saman käyttäytymismallin, joka perustuu kiireeseen ja suorittamiseen. Kiireen ja vapaa-ajan määrittäminen ja rajojen asettaminen on yksi tärkeimmistä vanhempien tehtävistä. Uskon, että tämä lapsiasiainvaltuutettu Maria Kaisa Aulan kaneetti sai monen salissa olleen korvat punottamaan.
Taidetoiminnan ja kulttuurin merkitys koettiin yleisesti yhtenä merkittävimpänä muotona sekä yksilöiden että kokonaisen sukupolven itseisarvon vahvistamiseksi. Seminaariväen kokemusten mukaan taide ja kulttuuri pysäyttää maistelemaan tätä hetkeä ja luomaan yhteisöllisyyttä sekä opettaa myös koko elämän seuraavaa elämänhallintaa.
Sivuhenkilöä silmälläpitäen yhdet odotetuimmista puheenvuoroista pitivät Sylvään-Marttilan koulun rehtori Jari Andersson sekä tutkija Tomi Kiilakoski, joiden puheenvuorot keskittyivät kiusaamiseen ja väkivaltaan. Anderssonin puheenvuorosta kuulsi omakohtainen kokemus: opettajat tarvitsevat lisää keinoja havaitakseen koulukiusaamisen - esimerkiksi suuressa koulussa poikien nujakointi mielletään helposti osana kasvua maskuliinisuuteen. Mutta onko se välttämättä sitä? Kiusaamisen ehkäisy on yksi koulun tärkeimmistä tehtävistä. Tutkija Tomi Kiilakoski lausui Anderssonin jälkeen ilmoille sanat, jotka saivat Sivuhenkilö-tiimin melkein taputtamaan: koulukiusaaminen on väkivaltaa! Kiusaaminen on aina väkivaltaa. Jos oppilas pahoinpidellään välitunnilla, on lähes surkuhupaisaa puhua tapauksesta "kiusaamisena". Kouluampumisaallon myötä kouluväkivalta on tunnistettu sosiaaliseksi ongelmaksi, ja juuri tähän näkökulmaan taidetyöpajamme haluaa myös puuttua. Kouluympäristö on merkittävä väkivallan areena ja meidän kasvattajien (vanhempien, opettajien) tehtävänä on organisoida tietoisia toimintaperiaatteita asian hyväksi.
Oman ratkaisunsa kiusaamisen estämiseen toi seuraavien puheenvuorojen mediakeskustelu, joka pyrki vastamaan kysymykseen: miten olla nuori 2000-luvulla, kun reaalimaailman lisäksi ympäristönä on myös virtuaalinen maailma? Internetin sovellutukset ja sosiaalinen media on tärkeä osa nuorten arkipäivää. IRC-gallerian poliisi, ylikonstaapeli Marko "fobba" Forss peräänkuulutti ennaltaehkäiseviä, virtuaalisia toimintamalleja. Meidän kasvattajien ja päättäjien olisi entistä tärkeämpää jalkautua sinne, missä nuoret nykyisin ovat: nettiin. Sosiaalisen median edut ovat kiistattomat: tavoitetaan suuri määrä ihmisiä helposti ja edullisesti.
Hypermedian professori Frans Mäyrä puhui niin ikään sosiaalisen ja digitaalisen median puolesta. Nuorten verkottunut elämä on meidän kasvattajien ja päättäjien peloista huolimatta monimuotoista. Digitaaliset tilat ovat syrjäyttämässä "kylänraitit" ja ostarit, ja sosiaalisessa mediassa tämä aivan samanlainen nuorisokulttuuri elää samalla tavalla kuin se tapahtui viime vuosikymmenillä. Nuoret luovat sisältöjä ja rakentavat osan identiteetistään verkossa. Internet sovellutuksineen ei siis välttämättä ole uhka, vaan mahdollisuus.
Seminaarin päätti seitsemän hengen paneelikeskustelu nuorten syrjäytymisuhista ja niiden estämisen toimintamalleista. Ryhmän mukaan suomen nuorison suurimmat kipukohdat ja ydinongelmat ovat kohtaamattomuus, läsnäolon ja me-hengen puute, oman yhteisön ja henkilökohtaisen oman ajan puute, eri osa-alueiden (muun muassa nuoret, koulu, perhe, hallinto) kohtaamattomuus sekä suvaitsemattomuus heikkoutta, hitautta ja typeryyttä kohtaan eli täydellisyyden tavoittelu kaikin konstein. Viimeistään tässä vaiheessa oli siis selvää että lasten ja nuorten ongelmat tässä maassa, tässä ajassa, on asetetuissa arvoissa ja arvoihin pohjautuvissa toimintamalleissa - toisin kuin samanaikaisesti Haitilla, jossa nuoriso taistelee kulkutauteja, ravinnonpuutetta ja shokkitilan aiheuttamaa suunnatonta rikollisuutta vastaan.
Ehdotammekin, että tämä perusturvallisuuden ja -tarpeiden täyttämä yhteiskunta voisi seuraavaksi päättää ottaa oikeudekseen siirtyä valtionsihteeri Risto Volasta lainatakseni "arvokeskustelusta arvotoimintaan".
Anni ja Marjo
Seminaarin verkkosivut osoitteessa:
http://www.vnk.fi/hankkeet/nuorisoseminaari2010/fi.jsp
maanantai 18. tammikuuta 2010
Uusi, odotettu vuosi!
Sivuhenkilön vuosi on alkanut vauhdikkaissa merkeissä! Terhi Rannelan Taivaan tuuliin -teoksen ympärille rakennettu elämystila alkaa olla valmis ja nämä taidekasvattajat puhkuvat intoa ja inspiraatiota. Hain juuri eilen elämystilaan tilatut banderollit postista - pieni vilaus niistä tulee tänne bloginkin puolelle mitä pikimmiten.
Paperihommat vaativat vielä pienen oman aikansa, jonka jälkeen Toyota ja tytöt starttaavat jo ensimmäisille keikoille. Markkinointikirje lähtee Pohjois-Savoon piakoin - pysykää kuulolla!
Tulevan keskiviikon vietämme Helsingissä Valtioneuvoston kanslian järjestämässä "Nuorten syrjäytymisuhat ja kulttuuri" -seminaarissa. Luvassa on erittäin ajankohtaisia ja myös Sivuhenkilöä koskettavia aiheita mm. siitä, ajautuuko nuori ulkopuolisuuteen vai voiko se olla tietoinen valinta? Myös nuorten väkivaltaa käsitellään teemalla "Onko väkivaltaisuus kohtalo vai sallittua?". Seminaari kysyy aiheellisesti, miksi yhteiskunnassamme on toisilleen vastakkaisia ilmiöitä: "hyväntahtoinen, humaani yhteisöllisyys sekä loistavat oppimistulokset ja toisaalta koulukiusaaminen, väkivalta ja kovat arvot?"
Valtioneuvoston kanslian verkkosivujen mukaan seminaari on seurattavissa suorana lähetyksenä keskiviikkona 20.1. kello 9-17 VNK:n verkkosivuilla. Tilaisuutta voi seurata myös Facebookissa, jossa voi lisäksi osallistua keskusteluun.
Seminaaritunnelmia on luettavissa blogin puolella loppuviikosta.
- Marjo
Paperihommat vaativat vielä pienen oman aikansa, jonka jälkeen Toyota ja tytöt starttaavat jo ensimmäisille keikoille. Markkinointikirje lähtee Pohjois-Savoon piakoin - pysykää kuulolla!
Tulevan keskiviikon vietämme Helsingissä Valtioneuvoston kanslian järjestämässä "Nuorten syrjäytymisuhat ja kulttuuri" -seminaarissa. Luvassa on erittäin ajankohtaisia ja myös Sivuhenkilöä koskettavia aiheita mm. siitä, ajautuuko nuori ulkopuolisuuteen vai voiko se olla tietoinen valinta? Myös nuorten väkivaltaa käsitellään teemalla "Onko väkivaltaisuus kohtalo vai sallittua?". Seminaari kysyy aiheellisesti, miksi yhteiskunnassamme on toisilleen vastakkaisia ilmiöitä: "hyväntahtoinen, humaani yhteisöllisyys sekä loistavat oppimistulokset ja toisaalta koulukiusaaminen, väkivalta ja kovat arvot?"
Valtioneuvoston kanslian verkkosivujen mukaan seminaari on seurattavissa suorana lähetyksenä keskiviikkona 20.1. kello 9-17 VNK:n verkkosivuilla. Tilaisuutta voi seurata myös Facebookissa, jossa voi lisäksi osallistua keskusteluun.
Seminaaritunnelmia on luettavissa blogin puolella loppuviikosta.
- Marjo
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
