Marjon mukaan ei ollut syytä huoleen:
KAUK on jokseenkin tuntematon kirjallisuuskasvatuksen muoto. Vielä.
Neljä kuukautta sitten se oli tuntematon minullekin. Vielä.
KAUK = KIRJA ASTUU ULOS KANSISTAAN on työtapa, metodi, jossa valitun kirjan teemat, henkilöt, tapahtumat, paikat ja aika tuodaan astittavaksi, koettavaksi ja havainnoivaksi.
Yleensähän olemme tottuneet kohtaamaan kirjan henkilökohtaisena lukukokemuksena mutta KAUKissa kirja on vasta ponnistuslauta monenlaisille taiteellisille kokemuksille, yksin ja yhdessä.
Ostan ajatuksen. Luontaisesti, ammattitaitojemme mukaisesti, meidän työpajassamme Taivaan Tuuliin -romaani tulisi astumaan ulos kansistaan sanataiteen ja draaman avulla. Erilaisia pientehtäviä liittyen kirjan teemaan ja henkilöihin. Pidän siitä.
Mutta sitten Marjo puhuukin jo elämystilasta.
Missä se semmonen on? Mitä siellä tapahtuu?
ELÄMYSTILA on lavaste, jossa työpaja tapahtuu. Kouluissa se voi olla tuttu musiikinluokka, kirjastossa pieni näyttelyhuone. Tuttu paikka, jonka me työpajan ohjaajina lavastamme erinäköiseksi. Tuomme mukanamme kankaita, jätesäkkejä, videoinstallaation, panderolleja, musiikkia... Konkreettista materiaalia, elementtejä jotka symboloivat joko läheisesti tai kaukaisesti jotakin Taivaan Tuuliin -romaanin osa-aluetta.
Visuaalinen suunnittelu ja sen valmistelu ottavat aikansa. Teemme huolella ja pyrimme miettimään loppuun asti materiaalien kiinnityksen, kuljetuksen ja säilymisen ehjänä. Shoppailemme siiman perässä, askartelemme sanomalehtimattoa.
Mutta lopullisen tuomiomme kohtaamme vasta itse työssä: herätessämme 04:30, ajaessamme hyytävällä pakkasella pohjoissavolaiselle yläkoululle, odottaessamme koulun ovien takana 07:00 ja rakentaessamme elämystilan tavalliseen luokkatilaan ennen ensimmäisen oppitunnin alkua 08:15.
Kun avamme luokan oven ja pyydämme oppilaat elämystilaan, on paras kiitos: "Vau!"
Kiertäessämme Sivuhenkilönä ja kohdatessamme erilaisia tiloja, valoisia, korkeita, isoja, kaikuvia,
huomaan että elämystila on joka kerta erilainen vaikka tuomamme "lavasteet", materiaalit ja elementit, ovatkin aina samat.
Tässä katupanderolli ja sanomalehtimatto Haminalahdessa 20.2.2010.
Sama panderolli Matin ja Liisan koulussa 22.2.2010 tällä kertaa "Auran pöydän" vierellä.
Koska visuaalinen ilme on muuttuva, niin on myös tilan tunnelma. Joskus pimeä luola, joskus kaikuva selli. Joskus luonnonvaloa tulviva toivonpesä, joskus ahdistavan tiivis.
Mitä se sitten antaa? Kuinka elämystila vaikuttaa työskentelyyn?
Se etäännyttää. Se vie pois tutusta ja omasta koulusta. Vaikka teemat ja tapahtumat olisivatkin tuttuja, elämystila mahdollistaa niiden käsittelemisen vieraassa ympäristössä.
Elämystila luo siis turvaa ettei työpaja kosketa osallistujaa liian syvältä. Mutta se myös luo mahdollisuuden heittäytyä tuntemattomaan. Heittäytyä tarkastelemaan, kokemaan ja havainnoimaan.
Elämystilassa työskentely on tavallisista koulupäivistä poikkeavaa, se on ainutlaatuista - siksi se myös motivoi osallistumaan. Osallistujat kunnioittavat huolella rakennettua tilaa ja antavat kuin vastalahjaksi osallistumisensa.
Tilan on siis lunastettava lupauksensa ja annettava mahdollisuus kurkistaa kirjan kansien väliin. Siksi on tarkoitetusti täynnä kirjasta nousevaa symboliikkaa josta osallistujat saavat halutessaan kerätä ideoita sanataide- ja draamaharjoituksiin. Jos luovuus on jäässä tai toiminta tylsää, tilassa on aina jotakin jota katsoa tarkemmin.
Elämystila houkuttelee elämään kirjan tapahtumia ja eläytymään henkilöihin. Kirjan päähenkilön päiväkirjan kirjoittaminen tai tapahtumien näytteleminen tuntuu elämystilassa luonnollisemmalta kuin paljaassa luokkahuoneessa.
Ja jotta fiktion ja faktan rajat pysyisivät selkkeinä muttei kuitenkaan rajoittavina, on osallistujilla kädessään kuminauhat, roolimerkit. Ne kertovat onko tehtävänäsi eläytyä kiusatun, kiusaajan vai sivuhenkilön rooliin. Ne luovat mahdollisuuden ajatukselle: "Ei täällä, en tässä ole minä vaan joku muu. Se antaa mahdollisuuksia, rohkeutta ja turvaa heittäytyä. Kukaan ei voi jälkeen päin syyttää, miksi teit niin. Se en ollut minä vaan minulle annettu rooli."
Työpajapäivään kuuluva kolmen tunnin elämystilan rakennus ja purku osoittautuu arvoisekseen. KAUK ja ELÄMYSTILA tekevät Sivuhenkilönä -työpajasta ainutlaatuisen. Se on vaikuttava työympäristö meille mutta ennen kaikkea osallistujille.
Aura,
koulukiusatun kivetetyt kasvot.
Ulrike ja Andreas,
maailmanhistoriasta ponnahtavat esikuvat.
